Etusivulle

» Konektin idea

» Palvelut

» Ota yhteyttä



Archive for August, 2011

09.08.2011 @ 12:34

Ällöttävän hyvät tyypit

Eräs kaverini oli controller pörssiyhtiössä. Hänellä oli pöydällään kehystettynä viisaus. Hän näki sen aina kun keskusteli jonkun kanssa työpöytänsä ääressä: “Tässä lepää mies jolla oli taito valita palvelukseensa itseään kyvykkäämpiä ihmisiä.”

Se oli Andrew Carnegien hautakivestä. Työn tekemisen kontekstissa kyseinen virke on sekä surumielinen että hauska.

Paransimme maailmaa aamuyöllä takapihan terassilla. Olimme olleet hiljaa viitisen minuuttia. Ravinto oli jo pelkästään henkistä. Katselimme ulkovaloja ja niiden johtoa. Siinä oli monta solmua. Ne heiluivat kevyesti tuulessa.

- Joskus tuntuu että mun elämäni naruissa on aina lisää solmuja, vaikka aukoisin niitä koko ajan, hän sanoi.
- Valo palaa kuitenkin, vastasin. Ja olisi pelottavaa, jos se naru olisi aina suora, jatkoin, se olisi itsepetosta.
- Niinpä kai, hän vastasi. Hänen mielestään osasin joskus liiankin hyvin sanoa jotain tilanteeseen sopivaa olematta ällöttävä.

Hän yritti tehdä asiat aina hyvin, tarkoitti se sitten avioliittoa, työtä tai mitä tahansa. Hän oli jotensakin varma että hänellä oli oma kummallinen yhteytensä yläkertaan. Kuulin kerran mitä hän sanoi ollessaan yksin huoneessaan: Sinä tiedät että olen tehnyt parhaani, joten anna minulle anteeksi satunnaiset ryyppäämiseni ja muut sellaiset. En tiedä sanoiko hän sen itselleen, Jumalalle vai harjoitteliko vaimoaan varten.

Oli se mitä tahansa, niin uskoin että tuo yksin puhuminen oli jonkinlaista itseterapiaa. Se auttoi häntä samalla tavalla kuin mikä tahansa moderni ja tunnustettu metodi. Joidenkin ihmisten kohdalla ulkopuolisesta terapeutista on enemmän haittaa kuin hyötyä. Joka tapauksessa, tämä puhuminen saattoi tehdä hänestä paremman ihmisen. Tiedättehän nämä puheenparret ihmisenä kasvamisesta.  

Aurinko alkoi jo nousta. Oli pakko mennä nukkumaan.

- Olemme ällöttävän hyviä tyyppejä, sanoin itsevarmasti ja yritin olla vakava. Hän puuskahti ja sanoi ”hah, ällöttäviä lähinnä”. Heitimme henkiset ylävitoset ja nauroimme tietämättä tarkasti mille.

Seuraavana kesänä hän vaihtoi työpaikkaa. Hän muutti maalle ja ryhtyi erään pienen kunnan talous- ja kehittämispäälliköksi. Se teki hänelle hyvää.

Kun tein tupatarkastuksen hänen uuteen työpaikkaansa, huomasin että kehystetty viisaus oli siirtynyt seinälle. Nyt sen näkivät myös juttukumppanit. Kehuin hänen suurta luonnettaan ja nauroimme päälle.

Aihe-alue Ajatuksia HR:stä, tarinointia · Ei kommentteja »

Ville Saarikoski / Konekti

Uusimmat ajatukset

Aiheet

Twitterissä sanottua