Hän oli erikoinen tapaus

Mies tuli ohjaukseen. Kerroin mielipiteeni.

- Sinun täytyy luopua ajatuksesta, että voisit olla kaiken herra, sanoin.

- Jokainen päivä minulta jää elämää elämättä ja näkemättä, hän sanoi. Ei sen vuoksi, että olisin sokea, vaan koska en ole milloinkaan tyytyväinen siihen mitä näen.

Niin juuri.

- Luovu täydellisyydestä, sanoin. Täydellinen on elämän vastakohta. Täydellinen ja huippu ovat aina sitkun –vaiheessa. Ne ovat illuusioita. Äläkä usko konsultteja. He vasta elävätkin ikuista sitkun -vaihetta, jatkoin.

- Jos siis olisin tyytyväinen keskinkertaisuuteen, niin näkisinkö enemmän, mies mietti ääneen. Mutta toimitusjohtaja sanoi, että tyytyväisyys tarkoittaa kehityksen pysähtymistä, hän jatkoi.

- Se on johtajan tehtävä, sanoin. Sen avulla yritys menestyy paremmin. Mutta nyt puhutaan sinusta.

- Pitäisikö näytellä tyytymätöntä?, mies sanoi. Ja olla salaa tyytyväinen? 

- Ratkaisuhan se on sekin, sanoin. Useimmat tekevät päinvastoin. Tiedäthän. Siis näytellään tyytyväistä ja ollaan onneton pinnan alla.

- Otan kunnon roolin, hän sanoi. Alan nähdä enemmän elämää ja keskittyä todella tärkeisiin asioihin ja olla tyytyväinen keskinkertaisuuteen. Aion vain näytellä jatkuvasti asioista ja ihmisistä huolestunutta huippujohtajaa. Ja hoitaa työni hyvin siinä ohessa.   

Mies lähti.

Kerran sitten hänet palkittiin johtamisestaan ja ”asiakassuuntautuneesta habituksestaan” (sic). Yrityksen asiakaslehdessä oli oikein kuva. Siinä hän hymyili. Se oli hänen väkinäisen hymyn arsenaalistaan. Sisällään hän suorastaan hohotti patsastelulleen ja selkääntaputtelijoille, jotka olivat niin kovin tosissaan.

Joillekin oli kova paikka pelkästään se ettei hän koskaan roikkunut toimistolla neljää pidempään. Puoli viisi oli ehdoton maksimi. Kun hän lähti töistä kotiin, hän yleensä käveli toimiston läpi kuuluvin askelin ja kehotti kaikkia noudattamaan hänen esimerkkiään. Kyllä työt joutivat odottamaan. Hän sanoi sen vakavalla naamalla, ilman hymyn häivää. Esimiehelleen hän vihjasi kuinka tämä näytti päivä päivältä samanlaisemmalta kuin edellisenä päivänä. Ja naurahti sen verran kuuluvasti että heidän keskinäinen huumorinsa toimisi edelleen, mutta sen verran hiljaa etteivät heidän alaisensa kuulleet heitä.

Hän oli aloittanut työskentelyssään ja johtamisessaan tiukan jätehuolto-ohjelman. Hän jätti ylimääräiset tunteet pois työstä. Hän myös nosti jatkuvasti asioita pöydälle ja kysyi itseltään, ja toisinaan myös alaisiltaan, että jos nyt aloitettaisiin puhtaalta pöydältä, niin alkaisimmeko tehdä tätä. Todella tärkeitä asioita jäi pöydälle aika vähän.

Vasta nyt hänestä oli tullut aito ja positiivinen auktoriteetti.

Ihmeellistä.